maanantai 12. helmikuuta 2007
Viritys verkkopedagogiikkaan!
Tutustu jakson 2 johdantoon ja ota kantaa tässä ryhmäblogissa siihen, onko syytä puhua erikseen verkkopedagogiikasta. Mikä muuttuu, kun opiskelu tapahtuu verkossa? Miten se pitäisi opetuksessa ja ohjauksessa ottaa huomioon? Hyödynnä tällä (ja muilla) verkkokursseilla saamiasi kokemuksia. Mitä sinä opettajana/ohjaajana haluaisit välttää, jos toteuttaisit kurssin kokonaan verkossa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
No niin, ahvenet! Liikettä eväisiin ja aluksi ihan pikku kommentti, jotta huomataan, että kidukset liikkuvat ja henki pihisee...-aki
Mikä ihme se kognitiivinen oppimisväline oikein on?
Miten se toimii ja milloin sitä pitäisi käyttää?
Ja mikä pitäisi sitten puolestaan olla se peruste jolla päätän mitä oppilaalle jättää kertomatta, että tästä tulisi itsenäinen itseohjautuva ratkaisuntekijä.
Ai niin, meinasi tuo aihe unohtua.
On syytä puhua erikseen verkkopedakomiikasta.
Opiskelija muuttuu laumasielusta yksilöksi - edellyttäen että tekee tehtävät kotonaan.
Ohjuksessa pitäisi ottaa enemmän huomioon yksilöiden välisiä eroja.
Haluaisin välttää turhan työn tekoa (turhaa ohjausta, päällekkäisiä ohjeita, järjettömiä tehtäviä jne.) en siksi että säälisin oppilaita vaan siksi että vieroksun työntekoa;-)
Ville totesi mm. verkkopedakoomiin liittyen, että " opiskelija muuttuu laumasielusta yksilöksi". Onko tämä väistämätöntä verkko-opetuksessa ? Yksin puurretaan tehtävät, sitten kaikki on ok ? Näinhän tapahtuu, jos pelkästään materiaali on verkossa. Mutta onko se verkko-opetusta? Minusta se on verkkolukemista. Mitä mieltä muut ahvenet ovat ?
Jos asiaa lähestytään siltä suunnalta miltä me kollektiivisesti (virallisesti) haluamme pedagokiikan suunnan olevan, siis itse ohjautuvaa, konstruktiivista jne. tuskin on tarvetta erikseen puhua verkkopedagokiikasta, aivan niin kuin noissa nauhoitteissa tutkijat spekuloivat.
Toisaalta todellisuus kentällä on luultavasti hiukan monimutkaisempi. Opiskelija aines on melko rankasti polarisoitunut, ainakin täällä periferiassa. Itseohjautuvuuteen ohjaaminen on oikeasti ankaraa työtä ja jos tilannetta kokonaisuutena helpottaa se että puhumme erikseen verkkopedagokiikasta ja näin saadaan edellä mainittuja toimintamalleja ja tapoja edistettyä, niin mielestäni se on paikallaan.
Voisiko itseohjaustaitojen puutteen syynä olla vahva opetuskulttuuri? Opetuskulttuurilla tarkoitan esim. vahvaa opettajajohtoista oppituntia. Itseohjaukselle on ehkä annettu vain vähän tilaa, oppijat odottavat selkeitä valmiita ohjeita ja tehtäviä sekä tietenkin opettajan luentoja. Opettaja luo oppijan tavoitteet. Ovatko tällöin opettajan tavoitteet samat kuin oppijan tavoitteet? Osaavatko oppijat luoda omia tavoitteitaan opinnoissaan? -aki
Kyllä opettaja ja opetuskeskeinen toimintamalli varmasti osaltaan ehkäisee itseohjautuvuutta. Toisaalta voisi kysyä, että onko ihminen luonnostaan itseohjautuva ja kuinka paljon. Olisiko niin, että luontainen itseohjautuvuus liittyy lähinnä hengissäpysymiseen ja ravinnonhankintaan ;-).
Olisin kyllä taipuvainen ajattelemaan, että itseohjautuvuuteen pitää oppia eli se vaatii ohjausta. Jos ihminen on peruskoulusta lähtien oppinut itseohjautuvuuteen ongelmaa ei ole olemassa, mutta ilmeisesti vielä toistaiseksi suurimmalla osalla opiskelijoistamme ei tällaista taustaa ole.
Toisaalta itseohjautuvuudesta voi kai myös poisoppia. Vrt. armeijan vaikutus nuoriin miehiin. ;-)
Vilahtipa aikaa muissa työhommeleissa ja meinasi tämä kurssi jäädä taka-alalle. Toisaalta näinhän helposti käy myös verkossa opiskeleville oppilaille. Jos opettaja ei muistuta tehtävien olevan olemassa, iso osa opiskelijoista tipahtaa. Olen alustusten kanssa samoilla linjoilla. Ei oletuksessa kovinkaan paljon ole muuttunut sitten antiikin Kreikan. Se on opettajan ja opiskelijoiden vuoropuhelua, ajatusten vaihtoa, argumentointia ja sisältöjen opiskelua. Perusjuttuja (tylsiäkin) pitää oppia päästäkseen käsiksi kiinnostavampiin asioihin. Vasta kun tietoa on pohjalla tarpeeksi uskaltaa kyseenalaistaa tai soveltaa asioita.
Kyllä aloitus on kuitenkin vaikein osuus!
Mistä ihmeestä sitä oikein lähtisi liikkeelle kun oman avoimen verkkokurssin polkaisee pystyyn. Aihe ja kohderyhmä on mutta entäs sitten. Veikkaisin että tämän kurssin pitäjillä on ollut sama ongelma.
Mikä on tehokkain (parhaan tuloksen vähimmällä vaivalla) tapa aloittaa?
Esimerkki, laaja-alainen hämmennys, selitystä ja huvitusta, lupaukset paremmasta.
Jos aloitetaan pohjatyöstä kartoittamalla mitä osanottajat haluavat ja entuudestaan osavat, kuluu aikaa hukkaan ja puolet karkaavat toisille kursseille ennen alkuakaan.
-- aivot kohmeessa lomanjälkeen --
Lähetä kommentti